perjantai 5. huhtikuuta 2013

Seriä katsomassa !

Tämä postaus on muutaman viikon myöhässä, hups!

Riia tarhassa
Ruusu
Eli siis tiistaina 19.3 kävimme sitten katsomassa Riian yhtä pentua. Olihan siitä hieno koira tullut, oikein komea uros. Otimme vielä Serin ulos ja sain ulkona parempia kuvia kuin sisällä, alla pari kuvaa.

Vietiin Serille tollainen aktivointilelu.


Villinä, ja sai ihan luvalla leikkiä hanskalla.

Komea poika!


Koitan tehdä omienkin koirien kanssa jotaiin/postailla useammin, mutta tällä hetkellä ei aivan hirveästi kiinnosta.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Koirien hypytystä :)

Kuten jo ehkä jokainen huomasikin aloitin nyt sitten bloggaamisen myös koirien taholta. Meillähän on kaksi koiraa, Ruusu ja Riia, joka on Ruusun pentu :) Jos joku ei vielä tiennyt, niin kirjoitan myös hevosaiheista blogia hevosistani :D (Hensu ja Taavi)

26.01.2013:
Bloggaamisen aloittamisen kunniaksi ajattelin nyt sitten hypyttää molempia koiria. Vähän jännityksellä odotin että mitenköhän menee kun normaalisti ovat olleet narunpäässä hyppäämässä, mutta koska nyt kuvasin itse hypytystä ja avustajaa ei ollut niin piti käskystä hypätä.






Riialla aloitin ja sillä tätä on ennenkin tehty näin, joten tajusi jutun jujun helposti vielä kun sai palkintojakin. Aloitin sellaisista keskikokoisista esteistäs, korkeutta en sen tarkemmin mitannut ja sitten korotin siitä asteen ylemmäs. Tuostakin on joskus hypännyt isompaa, mutta nyt halusin ottaa vähän rauhallisemmin kun viime kerrasta onkin jo aika kauan aikaa.






Mitä nyt koirien hypyistä voi sanoa... Riia tuli yli aina vauhdilla, otti se hyvän "lähestymisen" tai ei. Ei kolhinut tai pudotellut ollenkaan, mutta jossain vaiheessa menetti mielenkiintonsa ja kiersi yhtä estettä. Hetken päästä kuitenkin hyppäsi senkin hyvin. Lopetin sen esteen siihen ja otin vielä matalimman ja helpoimman kerran. Sitten kehuin kovasti ja päästin takaisin sisälle.







Ruusua en ole koskaan hypyttäny ns. "vapaana", vaan aina joku sitä on taluttanut. Ruusu on myös vanhempi ja paljon huonompi hyppääjä, joten aloitin ihan pienistä, enkä loppua kohdenkaan nostanut kuin ihan vähän. Silti pudotuksia tuli aika paljon, "kieltojakin" muutamia. Silti olen todella tyytyväinen siihen, että Ruusu edes vaivautui hyppäämään, koska se ei koskaan ole hyppäämisestä innostunut, ja vapaana sen ei olisi ollut mitenkään pakko.






Silti se oli aluksi vauhdikaskin eikä olisi malttanut pysyä karvoissaan, mutta loppua kohti alkoi ikä painaa eikä enää vauhtia juurikaan ollut. Ruusulla oli myös hauska tapa, että kun olin menossa hakemaan sille palkintoa, se päättikin hypätä vielä yhden esteen. Yhtä hauskaa ei sitten ollutkaan, kun se joka kerta pudotti sen yhden esteen.. Siitä tulikin sitten vielä useita toistoja, ja tämänkin kanssa lopetin ihan helppoon esteeseen, jonka yli varmasti koira pääsi.




En hyppääkään :D



En yrittänyt kummallakaan mitään ratoja, koska kuvaus oli itsessään tarpeeksi haastavaa yksin, samalla koiraa komentaen.